Ähä täällä Ärri!!

Voittekos uskoa, että tämä Ärri yrittää taas kerran kursia elämäänsä jonkinlaiseen muottiin, joten myös sitä kautta eksyin omaan blogiini.

Minulla alkoi itseni niskasta ottamisen aika, joten voi olla, että tekstiä syntyy myös tänne suuntaan. No joo, hienoja sanoja ja suunnitelmia... katsotaan kuinka kauan tätä vaihetta taas kestää.

No mutta asiaan (kun noita töitä pitäisi myös tehdä), olen nyt sitten kahden ihanan pojan äiti. Pieni ihminen sisälläni syntyi tähän hurjaan maailmaan pakkasten aikaan. Elämää ja touhua siis täällä riittää. Mutta myös sitä väsyttävää harmautta, kun tuntuu, että ei vaan jaksa. Ei jaksa edes liikkua. Mieli ja ruumis niin väsyneenä nauttii kaikesta kauniista. Aika ristiriitaista, mutta elämää.

Virallinen äitiyslomani loppuu ensi kuun alussa, mutta koko tämä aika on mennyt niin hankalaan töiden ja lasten yhteensovittamiseen. Ja tuloksenahan on tietysti väsynyt ja töissä niiiiin älyttömästi jälkeenjäänyt äiti. Haaveena nyt sitten on, että saisin edes päättää tämän "lomani" aikataulunmukaisesti työt nätistä pöydällä odottaen. Noh, adhd kun olen tarvitsen siihen hurjaa tsemppausta ja mieheni myötämielistä ja patistavaa asennetta. Olen tässä asiassa jo sen verran pitkällä, että olen "heikkouteni" ja kohtalaisen huonon oloni kertonut viime viikolla miehelle ja eilen ystävälle. Eli kaikki asiat pitää vain mennä niin, että ensin rankasti pohjalle, jotta voi alkaa sen niin perinteisen nousemisen. Miksi on pakko aina käydä alhaalla, jotta voi nousta?