Mitä sitä kirjoittaisi...

kun mieli on tyhjä, olo veltto, aivot täysin jumissa ja ei vaan jaksaisi mitään. Ei jaksa ajatella, ei tehdä, ei ei ja ei.

Vihaan tätä olotilaa, kun pitäisi. Pitäisi oikeasti saada töitä tehtyä ennen aamuseitsemää, laittaa taas kerran ne monesti pestyt pyykit kuivumaan, etsiä lapselle jotain puhdasta huomista koulupäivää varten, peseytyä... Ja tuskallisinta, että myös huomenna pitäisi ihan vaan noiden kaikkien muiden pakottavien asioiden lisäksi liikkua. Liikkua syömään, vessaan, ruokkimaan lapset...

Paskaa tällainen harmaus! Tämä harmaus ja saamattomuus vaan ruokkii sitä, että kaikki asiat on tekemättä tai viimetingassa. Ja silloin käyttää senkin vähäisen ajan kaikkeen turhaan esim. tänne vuodattamiseen.

Yritän tunnustella omaa oloa, onko tämä taas sitä samaa minusta-ei-ole-mihinkään-vaihetta vai onko tämä jopa ihan uutta... ehkäpä ei. Tätähän tämä elämä on aina ollut. Vaihe johon kuuluu rankkaa väsymystä, saamattomuutta... ja jotain vaan sumuista. Ja taas jotain uuden etsimistä (työkkärinkin sivut on taas koluttu). Rakkaani pelkää aina näinä aikoina, että kohta se saa taas päähänsä jonkin uuden ja mahtavan idean, pahimpana vaihtoehtona uuteen koulutukseen hakeutumisen. Tiedän, tiedän, minun pitää vaan nyt muistaa, että tämä on ohimenevää ja kun tästä selviää, näkee taas selkeämmin ja katuu niitä hetkenmielijohteen ratkaisuja. Tiedetään, tiedetään, mutta mitä helvettiä sitä keksisi??