Uusi elämä

Sisälläni kasvaa ja kehittyy uuden elämän alku. Pieni siemen on jo parinkymmenen sentin mittainen ja painaa noin 200g. Se siemen on jo ihminen, sydän lyö, keuhkot toimivat ja potkut tuntuvat kehossani. Sisälläni on iloa, surua, odotusta, ahdistusta ja kaipuuta. Iloitsen omasta lapsestani, mutta tajuan, että kaikki tämä on niin särkyvää. Kaikki tämä odotus voidaan viedä minulta minä hetkenä hyvänsä. Toista lasta odottaessani olen pelokkaampi ja surullisempi. Nyt tämä on niin henkilökohtaista. Juuri minun kehoni yrittää työntää häntä ulos ja vaikeuttaa lapseni alkutaivalta. Tunnen suurta vihaa, että miksi juuri nyt. Joka soluni haluaa tätä lasta, mutta miksi joudun pelkäämään kaiken menetystä.

Kesä oli täyttä tuskaa, vaikka toivoin, että saisin nauttia vuoden kohokohdasta. Oksensin aivan jatkuvasti, joten kotonaolon jälkeen jatkoin oksentamista sairaalassa. Mursin kylkiluuni oksentamisesta, joten pahoinvointi muuttui erittäin kivuliaaksi. Sitten minulla todettiin placenta praevia totalis (etinen istukka) eli lapseni ei todennäköisesti voi syntyä alakautta. Jos alan synnyttämään alakautta, lapseni menehtyy.

Tunteet myllertävät sisälläni, mietin kuinka saan lapseni viereeni ja tunnen hänen hengityksen kasvoillani, mutta toisaalta mietin kuolinilmoituksen tekstiä. Olen aina ollut ihminen, joka haluaa valmistautua kaikkeen. Ajattelen, että mikään ei tunnu niin pahalta, jos sen on jo valmiiksi käsitellyt. Koen, että jos kaikki päättyy huonosti en tuota pettymystä ja surua vain itselleni vaan myös pojalleni, miehelleni ja kaikille minulle tärkeille ihmisille.

Sen olen kuitenkin jo päättänyt, että minulla on jo kaksi ihanaa ja maailman parasta lasta...vaikka toista en saisikaan syliini, hän on aina vierelläni.