Koko syksyn olen miettinyt, että olenko toimeton vai en. Onko elämälläni nyt tarpeeksi merkitystä, onko minulla merkitystä, olenko täysin toimeton vai tunnenko välillä jopa kiirettä. On ollut hankala todistaa itselleen, että missä nyt mennään. Missä on se viime keväinen työnpaljous ja kiire. Olinko silloin enemmän näkyvämpi.
Tämä sairasloma ja tiedossa oleva vielä pidempi loma saa aivot jumitilaan. Oikeastaan en ole enää nimittäin sairaslomalla, vaan uudelleen "sijoitettuna". En nimittäin viimeksi suostunut ottamaan lääkäriltä sairaslomapaperia vaan totesin, että olemme pystyneet järjestämään työnkuvani uudelleen. Siis todellakaan emme ole pystyneet järjestämään, mutta en halunnut kertoa sitä totuutta lääkärille, joka kyseli pystynkö lepäämään tarpeeksi ja välttämään fyysisen työn. Pystyn siis välttämään kun en tee. Tottakai se on tarkoittanut paljon pienempää työtuntimäärää viikossa ja pienempää palkkaa. Nyt minulla on sitten viikollakin vapaapäiviä. Ensi viikolla minulla on vain kaksi täyttä päivää töitä ja kolmas aika mahdollinen. Eli vain kolme päivää viikossa olen palkkatöissä. Minulla on siis aikaa kyläillä, lueskella, katsella tallennettuja ohjelmia, siivota, kokkailla, pestä pyykkiä, leipoa, järjestellä kaappeja, nukkua pitkään (vaikka mahan koko hankaloittaa sitä jo melkoisesti) ....
Viime keväänä haaveilin juuri sellaisesta ajasta, mutta nyt en osaa sitä käyttää ilman syyllisyyden piikkiä rinnassa. Nyt olen taas laiskiainen, joka hoitaa osan viikkoa kotona "liian" vanhaa lasta.
Oikeasti pelkään leimautuvani nimikkeen alle "Kotirouva".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Hei häikäisevä kotirouva!
Minun mielestäni voit olla ylpeä itsestäsi ja nauttia täysillä tämän elämänvaiheen hyvistä puolista! Olet joutunut kärsimään paljon, ja ehdottomasti levon ja oman ajan tarpeessa. Ne asiat, mihin nyt käytät aikaasi, ovat juuri tällä hetkellä olennaisia ja arvokkaita. Palkkatöissä ehdit päteä vielä ihan tarpeeksi myöhemminkin :-)
Lähetä kommentti