Olen laiska paska ja saamaton. Koko syksyn olen yrittänyt työstää ja opetella olemaan armollisempi itselleni, mutta kuitenkin tällaisena tyynenäkin päivänä havahdun itseni piiskaamiseen. Haukun itseäni kun huomaan surffailevani netissä, kirjoittelen ystäville sähköpostiviestejä ja puhun J:n kanssa puhelimessa niitä näitä. Soimaan itseäni jopa wc käyntien viemästä turhasta ajankulutuksesta. Minun pitäisi olla tehokas ja painaa töitä täysillä näin työpäivänä. En saa kuluttaa aikaani myöskään tällaiseen omaan itseeni keskittymiseen ja siitä vielä kirjoittamiseen. Tuhlaan aikaani.
Lauantaina kahdentoista tunnin työpäivästä puolet meni itseni haukkumiseen. Laskin kuljettamieni kuutioiden määrää ja ylimääräisiä askeleitani. Laskin kuinka monta minuuttia tuhlasin päivästä juuri niihin turhiin askeleisiin. Kyllä minä oikeasti tajuan olevani typerä ajatuksineni, mutta kuitenkin tuntuu, että en mahda ajatuksilleni mitään. Tiedän, että lauantainakin tein hyvän tuloksen, vaikka emme voineet tehdä pidempää työpäivää, jotta ehdimme siskoni lapsen synttäreille. Mutta mikään ei riitä. Muilta se riittää, mutta ei minulta.
Haluaisin oppia laiskottelemaan sohvalla ilman syyllisyyden tunnetta, käymään vessassa kaikessa rauhassa, surffailemaan netissä ilman kellon tarkkailua ja istumaan aloillani ilman hötkyilyä joka suuntaan. Lääkkeen myötä löysin kyvyn tehdä työni aikataulussa ja muutenkin mieleni on tasoittunut. En kimpoile joka suuntaan käyttäen koko tunneskaalaa. Kuitenkaan en ole löytänyt sitä tiettyä mielenrauhaa. Sitä mikä saisi ne koneet pysähtymään edes hetkeksi. Niin, että siihen vauhtiin ja vaatimuksiin ehtisi mukaan koko ruumiini ja sieluni. Minä ehtisin mukaan ilman kropassa jyskyttävää painetta.
Ja ketä minä kiinnostan. Jaksan valittaa päivästä toiseen omaa huonouttani, valitan ja valitan. No sittenhän valitan. Saanhan minä itselleni valittaa. Ja taas kerran puhun ja perustelen itselleni. Ärsyttävää!!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Omassa itsessä tiukasti istuvien määräysmekanismien hallinta tuntuu tosiaan vaikealta. Mutta ulkopuolelta kukaan ei oikeasti määräile eikä valvo tekemisiämme. Siinä mielessä olet raadollisen oikeassa siinä, että ketään ei kiinnosta. Kukaan ei loppujen lopuksi voi tulla pelastamaan, jos joku haluaa kohdella itseään huonosti. Työtä tehdään vain oman perheen toimeentuloa ja huvittelua varten, ja kaikki sekin, mitä teemme työn ohessa, on ihan ikiomaa aikaamme. Omat rahat, omat ystävät, omat kiinnostuksenkohteet ja oma keho, joka tarvitsee sekä työtä että palautumista. Omat valtuudet määrätä näistä kaikista ja päättää, mikä milloinkin on tärkeintä. Oma vastuu siitä, nauttiiko vai kärsiikö.
Olen ajatellut valita sellaisen mielipiteen, että ei olekaan ajanhukkaa makailla sängyssä tai sohvalla tekemättä mitään. Tai varsinkaan pitää yhteyttä ystäviin. Paljon pahempaa haaskausta olisi tehdä pitkiä työpäiviä ja viettää aikaa tylsien tai ärsyttävien työkavereiden seurassa.
No niin oletkin saamaton, kun tämä itsehaukuntateksti roikkuu täällä kuukaudesta toiseen! ;-)
Kirjoitahan jotakin uutta, ei ole kiva viikosta toiseen lukea, että pidät itseäsi paskana!
Lähetä kommentti