Jumissa

Tämä on taas niitä päiviä kun olen totaalisen jumissa.

Nämä päivät tunnistaa jo aamulla. Sängyssä riita aikaiseksi J:n kanssa. Molemmat pojat pomppivat päälläni. Kaikki on niin pitkään hyvin kun minuun ei satu. Sitten minuun sattuu, loukkaannun ja suutun isomman J:n tavasta pyytää anteeksi. Minusta siinä on enemmän ärtyneisyyden ääntä kuin oikeaa tarkoitusta. Suuttuneena jään alakertaan lukemaan aku ankkaa. Todellakin olen vihainen. Kuulen J:n keittävän teetä minulle. Vyöryn yläkertaan, sillä en halua, että hän tekee minulle aamupalaa, olenhan suuttunut. Ilmoitan pojille, että minuun sattui ja kumpikaan ei ole pyytänyt anteeksi. Saan anteeksipyynnöt. Annan anteeksi, mutta kuitenkin kaikkien sunnuntaimieli on pilalla. Tai ainakin minun. Meillä piti olla tehokas siivousaamu, mutta olen jumissa. Kaikki asiat ärsyttää, mikään ei luista. Piti olla siistiä ennen kuin minä lähden ystäväni synttäreille ja pojat pelaamaan. Enää reilu tunti aikaa ja koti on siivoamatta, vaatteet miettimättä ja märkinä, muisti sekaisin... lista on loputon... vihdoin sen tajusin... kello on puoli kaksi ja olen unohtanut ottaa lääkkeen. Miksi sen muistaminen on niin vaikeaa. Aina silloin unohdan sen ottaa kun jo sängyssä alkaa ristiriita. Sen jälkeen olen niin suuttunut, että mikään ei kiinnosta ja innosta. Ennen lääkettä jokainen vapaapäivä alkoi näin. Niin uuvuttavaa.