sihteerikkö

Ja kyllä risoo...Vastasin puhelimeen omalla nimelläni. Toisessa päässä ihminen sanoi: "Saisinko puhelimeen autoilijan?" Pieni hiljaisuus. Vastasin: "Tavallaan puhelimessa (mietin mielessäni, että nojoo siis varatj., mutta olkoon.". Taas hiljaisuus. "Aha, no täällä..."

Siis automaattisesti toisessa päässä soittanut mies ajatteli, että minä naisena en voi olla autoalalla yrittäjänä. Minähän olen varmasti vain pieni sievä sihteerikkö, joka yhdistelee puheluita kynsien viilauksen lomassa. Arvatkaa vaan tehtiinkö diiliä? Ei!

adhd ja myrsky

Luin kerrankin hyvän jutun adhd:sta. Uusimmassa Kauneus ja Terveys-lehdessä oli juttu adhd aikuisesta, perheenäidistä. Oli kiva, että jutun henkilö oli juuri ulkoapäin tarkasteltuna aivan tavallinen nainen, kolme lasta, mies, työ, talo ja auto. Niin kuin hän sanoo, vain toinen samanlainen voi täysin ymmärtää mitä tuntee.

Hauskoja aivan samankaltaisuuksia löytyi useita.
- Monta eri opiskelun aloitusta ja monta eri työtä
Minäkin olen melkein valmis kiinteistönvälittäjä, melkein valmis isännöitsijä ja olen myös aloittanut tradenomin opinnot. Mitään niistä en varmastikaan tule koskaan saamaan päätökseen. Ammattini on ollut myyjä, isännöitsijä..... ja nyt rekkakuski. Näin se menee.

- Tasaisuus on kuolemaksi

- Keskittymistä vaativat tehtävät ovat haastavia
Adhd saa toimimaan välillä vaarallisenkin impulsiivisesti ja panee mielialan seilaamaan ylös ja alas.

- Räjähtävää innostuneisuutta asiaa kuin asiaa kohtaan, mutta myös nopeaa kyllästymistä ja otteen herpaantumista

- Kun koti on siisti, itse puhdas ja olo muutenkin mainio, valaistus sopivan hämärä, mutta ei pimeä, levollista hiljaisuutta.....Ja räjähdys...Joku on jättänyt lehden väärään asentoon, laittaa valon äkkiä ja liian kirkkaana päälle, kolahdus tai muuten vaan joku asia ei ole niin kuin pitäisi, joku rikkoo päänsisäisen rauhani, silloin kaikki on pilalla. Silloin ei vaan kykene keskustelemaan tai ajattelemaan kirkkaasti. Väärä aistiärsyke vie kaiken huomion.

- Oman tilan ja rauhan tarve
Vetäydyn usein alakertaan ja pyydän, että minua ei häiritä. Suljen oven ja haluan omiin oloihini.

- Väärässä tilanteessa puhuminen ja väärällä tavalla
Joskun on vaan niin vaikea keskittyä siihen mitä ympärillä puhutaan. Kuitenkin usein yritän antaa vieressä puhujalle/puhujille sellaisen kuvan, että kyllähän minä tiedän mitä puhutaan. Päässäni on vähän väliä suuria mustia aukkoja, joita yritän kursia kokoon. Havahdun kesken keskustelun siihen, että sanon: "mitäs minä nyt olinkaan sanomassa?". Saatan toistaa lausetta, mutta ajatukseni menevät vain enemmän solmuun enkä saa mistään kiinni. Puhun paljon, mutta samalla se on myös erittäin rankkaa, koska siinä pitäisi myös ymmärtää toisen puhetta ja kommentoida siihen. Mieheni kysyy usein minulta puhelimessa, että "oletko vielä siellä vai puhunko minä yksin?".
Hän on varmaan niin läheinen, että en jaksa skarpata joka hetki hänen kanssa puhuessa. Muille vaan esitän kysymyksiä, mistä puhuttiinkaan?

- Unohtelu
Toissa-aamuna poikani sanoi takapenkiltä, että :"Jes, äiti sä muistit! Muistit, että mut pitää viedä hoitoon!". Hän on niin tottunut siihen, että äiti ajelee vaille mitään ajatusta pitkin kylää ja pienen pojan pitää aina huutaa istuimestaan, että :"äiti, me oltiin menossa hoitoon, sun pitää vielä mut päiväkotiin".
Jutun nainen kertoo pyörittävänsä viikon yhtä pesukoneellista, kun ei muista tyhjentää sitä ajoissa. Juuri nyt mulla on koneessa pyykit, jotka on pyöriny neljä kertaa. Viimeksi aamulla laitoin sen pyörimään, kun olin taas unohtanut laittaa pyykit kuivumaan. Sen takia meidän pyykkivuori pääsee kasvamaan hillittömän kokoiseksi, koska yhtä koneellista pyöritetään niin monta kertaa.

- Nopea kyllästyminen
No todellakin.

- Ja se, että asiaa vähätellään
On niin raivostuttavaa kuulla, että niinhän jokaisella. Tai koita vaan yrittää muistaa ottaa pyykit ajoissa. Ihan kuin se jotain auttaisi. Teen niin älyttömästi sen eteen, että muistan hoitaa asiat. Tsemppaan itseäni ja välillä jopa ruoskin. En tee unohtelua tahallani ja todellakin haluaisin olla ihminen, joka hoitaa asiansa huolella ja ajoissa. Ja kun viimein jotain muistin hoitaa, kehun itseäni hetken, mutta sitten taas muistan, että vielä niin paljon on hoitamatta.
Kyllä meillä kaikilla on heikkouksia, mutta monen on niin vaikeaa käsittää, että on turhauttavaa, että niin monta on itsellä. Minun oloani ei nimittäin yhtään helpota se, että ihminen sanoo, että kyllähän minäkin unohdan ja ei se mitään haittaa ja jos sulla muka on adhd niin mikähän mulla on. Paskan väliä, se ei helpota.

- Pinta näyttää tyyneltä, mutta ajatukset lentävät milloin pienessä tuulenvireessä, milloin taifuunin kuorissa

Ihana kevät!!!!!

Ja pah!!!! Aina keväisin kaikki ihastelevat luonnon ihmeellisyyttä. Ihanaa sitä ja ihanaa tätä. Ennen olen mennyt siihen mukaan, koska kaikkienhan on ihasteltava äiti maan voimaa. Mutta en enää. Uskallan äristä ja vihata kevättä. Uskallan sanoa, että minä en tykkää.

Olen nimittäin hetki sitten päässyt ylös sängystä, migreenin kourista. Kävin aamulla istumassa vapaapäivän kunniaksi kuistin rappusilla ja tekemässä sitä samaa ällöttävää ihastelua. Viiden minuutin jälkeen silmät tuntuivat kankeilta ja tulin sisälle. Otin heti lääkkeen, mutta liian myöhään. Vetäydyin sänkyyn päätäni pidellen. Silmät iskivät neonvihreää tulitusta ja pää huuti hoosiannaa. Olin tuskahiki pinnassa ja oksensin muidenkin edestä. Hakeuduin aina sänkyyn, mutta vessa veti puoleensa. Viimein sain unen päästä kiinni, rakkaani rapsuttaessa selkääni. Ja neljältä iltapäivällä sain mahani ottamaan vastaan syötävää ja aloittamaan vapaapäivän ja migreenin kunniaksi paperihommat. Täällä siis taas istun sälekaihtimet kiinni ja aurinkolasit silmillä. Kevät ei ole minua varten, tulisi jo kesä!

Piilossa omassa kodissaan

Siskoni soitti eilen, että veljemme on lähimaisemissa pari viikkoa. Hän on menossa siskon luokse kylään ja oli kysellyt myös meidän perheen tilannetta...voi paska! Nyt sitten olen lymyillyt omassa kodissani. Etupihan ikkunat pimentoon ja eväät toimistoon mukaan. Täällä olen sitten päivän ahertanut, vankina. En halua ainakaan olla yksin, jos hän ilmestyy. Silloin jotain voi tapahtua eikä kukaan tietäisi. Peloissani olen miettinyt itseäni makaamassa verilammikossa, tavarat varastettuna viereltäni ja ovet levällään mieheni saapuessa kotiin. Puhelin täynnä päiväkodin soittoyrityksiä. Jo illalla kuvittelin hänen seisovan makuuhuoneen ikkunan takana ja tirkistelevän iltarutiinejani ja paljasta vartaloani. Kaksi kertaa kävin yläkerrassa vain tarkistamassa, että olin aktivoinut murtohälyttimen. Peitin suihkun jälkeen itseni ja hautauduin peiton alle katsomaan televisiota.
Nyt pitäisi lähteä viemään päivän tuotokset postiin, mutta on kaameaa mennä ovesta ulos. Mitä, jos hän on heti vastassa huutamassa Huora! Koskaan ei vaan voi tietää mikä on päivän fiilis ja selvyysaste. Tänään voi olla hyvin, mutta huomenna toisin.

Kevät

Nyt se on täällä ja silmiin koskee. Niin pitkään tätä olen taas odottanut, mutta ei näinkään ole hyvä, koska ulkona on ärsyttävän kirkasta. Sälekaihtimet kiinni (myös pölyn vuoksi hyvä laittaa :)) ja aurinkolasit päähän, niin sitten on hyvä. Lumen alta alkaa paljastua kaikkea likaista ja ulosmeno muistuttaa lukuisista pihatöistä. Alkaa ahdistaa, aivan liikaa tekemistä kun aloittaminen sylettää. Niin ja en ole löytänyt juuri sitä ihanaa kevättakkia, josta haaveilen... miksi siis edes mennä ulos. On vaikea uskoa, että kuitenkin odotan katujen kuivumista ja sauvakävelylenkkejä ilman toppakuteita ja juoksemista läkähdyksiin asti. Ja nyt harmittaa, että en aloittanut juoksun treenaamista tosimielellä aikaisemmin. Ystäväni on menossa juoksemaan puolimaratonin ja nyt auringon tullessa esiin on oma poltekin syntynyt. Selasin netistä juoksupäiväkirjoja ja ajatus kuukausien tähtäävään treenaamiseen ei talven säässä haukutellut, mutta nyt kaikki on ehkä toisin, mutta taas liian myöhään.