keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

adhd ja myrsky

Luin kerrankin hyvän jutun adhd:sta. Uusimmassa Kauneus ja Terveys-lehdessä oli juttu adhd aikuisesta, perheenäidistä. Oli kiva, että jutun henkilö oli juuri ulkoapäin tarkasteltuna aivan tavallinen nainen, kolme lasta, mies, työ, talo ja auto. Niin kuin hän sanoo, vain toinen samanlainen voi täysin ymmärtää mitä tuntee.

Hauskoja aivan samankaltaisuuksia löytyi useita.
- Monta eri opiskelun aloitusta ja monta eri työtä
Minäkin olen melkein valmis kiinteistönvälittäjä, melkein valmis isännöitsijä ja olen myös aloittanut tradenomin opinnot. Mitään niistä en varmastikaan tule koskaan saamaan päätökseen. Ammattini on ollut myyjä, isännöitsijä..... ja nyt rekkakuski. Näin se menee.

- Tasaisuus on kuolemaksi

- Keskittymistä vaativat tehtävät ovat haastavia
Adhd saa toimimaan välillä vaarallisenkin impulsiivisesti ja panee mielialan seilaamaan ylös ja alas.

- Räjähtävää innostuneisuutta asiaa kuin asiaa kohtaan, mutta myös nopeaa kyllästymistä ja otteen herpaantumista

- Kun koti on siisti, itse puhdas ja olo muutenkin mainio, valaistus sopivan hämärä, mutta ei pimeä, levollista hiljaisuutta.....Ja räjähdys...Joku on jättänyt lehden väärään asentoon, laittaa valon äkkiä ja liian kirkkaana päälle, kolahdus tai muuten vaan joku asia ei ole niin kuin pitäisi, joku rikkoo päänsisäisen rauhani, silloin kaikki on pilalla. Silloin ei vaan kykene keskustelemaan tai ajattelemaan kirkkaasti. Väärä aistiärsyke vie kaiken huomion.

- Oman tilan ja rauhan tarve
Vetäydyn usein alakertaan ja pyydän, että minua ei häiritä. Suljen oven ja haluan omiin oloihini.

- Väärässä tilanteessa puhuminen ja väärällä tavalla
Joskun on vaan niin vaikea keskittyä siihen mitä ympärillä puhutaan. Kuitenkin usein yritän antaa vieressä puhujalle/puhujille sellaisen kuvan, että kyllähän minä tiedän mitä puhutaan. Päässäni on vähän väliä suuria mustia aukkoja, joita yritän kursia kokoon. Havahdun kesken keskustelun siihen, että sanon: "mitäs minä nyt olinkaan sanomassa?". Saatan toistaa lausetta, mutta ajatukseni menevät vain enemmän solmuun enkä saa mistään kiinni. Puhun paljon, mutta samalla se on myös erittäin rankkaa, koska siinä pitäisi myös ymmärtää toisen puhetta ja kommentoida siihen. Mieheni kysyy usein minulta puhelimessa, että "oletko vielä siellä vai puhunko minä yksin?".
Hän on varmaan niin läheinen, että en jaksa skarpata joka hetki hänen kanssa puhuessa. Muille vaan esitän kysymyksiä, mistä puhuttiinkaan?

- Unohtelu
Toissa-aamuna poikani sanoi takapenkiltä, että :"Jes, äiti sä muistit! Muistit, että mut pitää viedä hoitoon!". Hän on niin tottunut siihen, että äiti ajelee vaille mitään ajatusta pitkin kylää ja pienen pojan pitää aina huutaa istuimestaan, että :"äiti, me oltiin menossa hoitoon, sun pitää vielä mut päiväkotiin".
Jutun nainen kertoo pyörittävänsä viikon yhtä pesukoneellista, kun ei muista tyhjentää sitä ajoissa. Juuri nyt mulla on koneessa pyykit, jotka on pyöriny neljä kertaa. Viimeksi aamulla laitoin sen pyörimään, kun olin taas unohtanut laittaa pyykit kuivumaan. Sen takia meidän pyykkivuori pääsee kasvamaan hillittömän kokoiseksi, koska yhtä koneellista pyöritetään niin monta kertaa.

- Nopea kyllästyminen
No todellakin.

- Ja se, että asiaa vähätellään
On niin raivostuttavaa kuulla, että niinhän jokaisella. Tai koita vaan yrittää muistaa ottaa pyykit ajoissa. Ihan kuin se jotain auttaisi. Teen niin älyttömästi sen eteen, että muistan hoitaa asiat. Tsemppaan itseäni ja välillä jopa ruoskin. En tee unohtelua tahallani ja todellakin haluaisin olla ihminen, joka hoitaa asiansa huolella ja ajoissa. Ja kun viimein jotain muistin hoitaa, kehun itseäni hetken, mutta sitten taas muistan, että vielä niin paljon on hoitamatta.
Kyllä meillä kaikilla on heikkouksia, mutta monen on niin vaikeaa käsittää, että on turhauttavaa, että niin monta on itsellä. Minun oloani ei nimittäin yhtään helpota se, että ihminen sanoo, että kyllähän minäkin unohdan ja ei se mitään haittaa ja jos sulla muka on adhd niin mikähän mulla on. Paskan väliä, se ei helpota.

- Pinta näyttää tyyneltä, mutta ajatukset lentävät milloin pienessä tuulenvireessä, milloin taifuunin kuorissa

9 kommenttia:

Jumi Sjuttiåtta kirjoitti...

Tervehdys Ärri!

Te adhd-äidit olette todellisia selviytyjiä. Kiitos myös hyvistä kirjoituksista, joita lukiessa tuntuu helpommalta tämä arkinen taistelu.

terv. adhd-isi

Olmi kirjoitti...

ei hemmetti, onko olemassa muitakin jotka pesevät samaa koneellista useaan kertaan? sitten ne pyykit on loppujen lopuksi ihan homeen hajuisia. onneks voin aina vedota siihen, että vanha omakotitalohan se vaan niissä haisee..

terveisin olmi, jolla on myös elämänsä aikana ollut tosi moooonta erilaista työpaikkaa ja nytkin on menossa vaikka kuinka monta hommaa yhtä aikaa. :o)

ärri kirjoitti...

Voi hitsit!!! Onpas mahtava tunne huomata, että muutkin kuin minä itse luen tätä blogia. Siis kaksi uutta ihmistä ja kaksi uutta kommenttia ja kaksi uutta adhd:tä minulle!!
Ja hieno tunne kuulla olevansa todellinen selviytyjä, kiitos!
Eikös olmi ole kiva fiilis sanoa ääneen, että pyykit haisee homeelle kun niitä ei muista ottaa ajoissa pois.
Kiitos siis teille tutut ja tuntemattomat!

tikkunekku kirjoitti...

Ai hitto ku naurattaa lukee siun kommelluksista!:) Miä luulin olevani meistä se koheltaja..iha turhaa miulle ootte nauranu. Mutta koita jaksaa!! Miäki muute luin sen saman jutun, ja monta muuta. Siun myötä oon kiinnostunu asiasta. Miulla on monta samanlaista piirrettä ku siulla( alku innostus ja sit lopahtaa ym. ), mut miulla ei oo kyllä tuota sekamelskaa miun päässä. Miä oon itseasiassa aina ollu melko harmoniassa itteni kanssa, vaikka ei oo välttämättä aina siltä vaikuttanu. Joten en kyllä todellakaan ymmärrä mitä siun päässä liikkuu siltä osin. Eli tästä eteenpäin, hyvin sä vedät! t: itärajan morsian eli tiedät kyllä kuka!!!!

Sheila kirjoitti...

Olen itsekin samanlainen joka pesee pyykit moneen kertaan.Ihanaa lukea muistakin ;)
t.adhd äiti

SP kirjoitti...

Täällä vielä yksd adhd-äiree. Mukava törmätä blogiisi.

Minsku kirjoitti...

Osuin ihan sattumalta blogiisi - onneksi :) Elämäsi kuulostaa niin tavattoman tutulta, samanlaista nuorallakävelyä on välillä meilläkin; sekä minulla että esikoisellani on molemmilla diagnoosi. Ja juuri siksi ja siitäkin huolimatta on elämä yhtä suloista sekamelskaa. Voimia ja aurinkoa alkavaan kevääseen :)

Anu kirjoitti...

Heippa! Mainioita on sinun tekstisi. Yksi Addi äitee liittyy innoissaan mukaan.

Unknown kirjoitti...

Heh,heh :D!

Kylläpä piristi! Minua on haukuttu koko ikäni ja haukkuminen vain paheni kun sain lapset, kun "ei nainen osaa pitää edes taloaan järjestyksessä". Siitä pyykki ongelmasta pääsette muuten sillä, että pistätte koneen vähintään 50:n asteeseen tai jos puuvillaa niin 60:n. Jos ette avaa luukkua, niin vaikka ne seisoisi yhden vuorokauden ne ei ala haista, eikä homehdu, koska ökkömökkikset, jotka nämä asiat aiheuttaa, muuttuu elämiskyvyttömiksi ko lämpötiloissa. Yksi huuhtelu ja linkous riittää (pyykit on helpumpi ripustaa ja oikaista) ja tadaa, meillä on viimein koneellinen puhdasta pyykkiä valmiina (tai ainakin melkein, koska minä muistan aina jotain mielenkiintoisempaa kesken ripustamisen:D!).Minä olen muuten ajanut kanssa Tooosiiii usein hoitopaikan tien ohi ja havahtunut siihen että tyttö huutaa takapenkiltä "äiti minä haluun hoitoon leikkimään vai mennäänkö me sit kauppaan?". Unohtelen myös jatkuvasti lapsen vaatteita mukanta, millon vaihtohousut, millon mitäkin. Kerran unohdin pukea toppahousut kokonaan (Oli syksy)Ja hoitopaikassa katsottiin toosiii pahasti. Varsinkin kun pää meni ihan jumiin kun piti selvitä hoitamaan asioita ja kotiin oli pitkä matka ja ei ollut toppahousuja ja kaikki hoitotädit pälätti yhteenääneen ja tyttö alkoi kysellä housujaan ja et miksi unohdin ne...(teki mieli karjua Turpa umpeen et kykenen ajattelemaan!) Ja on tosi noloa kun tyttö kysyy nykyisin joka aamu, onko sulla avaimet onko sulla lompakko? Onko sulla puhelin ja kun sanon et on niin se toteaa et hyvä hienosti äiti! Onhn se toisaalta aika hellyttävääkin. Yksi päivä tyttö totesi autossa.äiti onko sulla avaimet vastasin että on (ja aloin hermostua höpötykseen) äiti onko sulla nytkin avaimet..?äiti ei sulla ole enää avaimia sä unohdit ne tänne (menin laittamaan toisen istuimen vöitä kiinni) ja unohdin avaimet. Olin kyllä itte ihan varma et ne oli kädessä..En ole kyllä kertonut edes päivähoitopaikkaan että olen hieman levoton ja plaa plaa. Luulevat alkoholistiksi..tai ainakin on tullut vahvasti se kuva.
Et stemppiä vaan kaikille...kyllä tämä tästä. Minäkin sain taas pyykit kuivumaan ;)!