keskiviikko 29. elokuuta 2007

Tänään olen onnellinen!

Tänään on ollut hyvä päivä. Endorfiini on virrannut, joten mieli on virkeä. Minulla on C-kortti. Loistin ajokokeessa. Täksi päiväksi olen unohtanut murheeni ja keskittynyt kasvattamaan egoani. Olen iso ja hurmiossa. Palaan täältä korkeuksista illan pimetessä. Nyt iloitsen.

Inssi-ihminen oli herttainen harmaatukkainen mies. Heti alussa hän kysyi, että onkos meillä yhteisiä tuttuja. Arvasin, että hän on J:n kertoma intin ajo-opettaja. Arveli sukunimen ja kotipaikkakunnan perusteella, että olen J:n puoliso. Hän kehui miestäni hyväksi kuljettajaksi ja lisäsi omaa pärjäämisen painettani. Halusin tottakai näyttää, että minäkin osaan. Suoriuduin peruuttamisesta kahden kontin väliin (molemmille puolille jäi noin kymmenen senttiä peilien jälkeen tilaa), sain peruutettua sen ilman yhtään korjausta. Sairaalan mäessä tein taskuunperuuttamisen kahden auton väliin ja siitä lähtiessä mäkilähdön. Onnistuin. Liikuttelin kuorma-autoa keskustassa ja näytin vielä ajamiseni isolla tiellä. Neljänkymmenen minuutin jälkeen ajoin takaisin katsastusasemalle ja inssi ojensi kätensä ja sanoi; Onnea, ei mitään epäilystä. Sain mieltä lämmittävää palautetta ja ajoluvan. Sain papereihin pari positiivista erityismainintaa ajamisesta ja yhden parantamisen varaa-merkinnän. Korjattavaa-merkintä tuli siitä, että en muistanut sairaalan alatiellä onko oikealta tulevilla kolmio, joten hiljensin hieman vauhtia, jotta sain tarkistettua onko oikealla kolmio (kolmio oli puskan seassa). Sanoi, että jostain on merkintä laitettava, joten laittaa sen. Autokoulun maikka protestoi kuitenkin sitä vastaan, sillä hänen mielestään tein juuri oikein, koska ajo-oikeus olisi saattanut myös muuttua esim. tietyön takia tai vieraassa paikassa ei muutenkaan voi tietää ajo-oikeuksia. Hyväksyin kuitenkin merkinnän, sillä pelkäsin, että inssi peruu muut puheensa. Yhden huomion hän halusi myös vielä antaa. Hän sanoi, että; Olet liian ankara itsellesi. Älä ole liian kriittinen. Olet oikeasti hyvä, joten älä soimaa itseäsi. Hän myös sanoi, että minulle on oltu liian ankara. Kysyi, että mistä se kumpuaa. Vastasin, että lapsuudessa en koskaan ollut tarpeeksi hyvä. Mikään ei ollut tarpeeksi. Hän neuvoi, että kenenkään ei tarvitse tehdä kuin 70%, se riittää. Kukaan ei ole sataprosenttinen, eikä pidäkään. Keskustelimme raakuudestani vielä noin vartin ja romutin miehen aikataulun. Muut inssiin tulijat odottelivat kuorma-auton ulkopuolella sateessa ja me vain juttelimme. Kun poistuimme autosta autokoulun maikka halasi minua ja sen jälkeen syöksyin inssin kaulaan. Hän yllättyi, mutta puristi kuitenkin lujaa ja lämmöllä. Minulle tuli hyvä mieli. Hän pelasti päiväni ja minusta tuntui kuin olisin tuonut vähän vaihtelua hänenkin päiväänsä. Sain vielä kotiintuliaiseksi paljon terveisiä miehelleni.

Soittelin hetken ilouutista ja menin sairaalaan tervehtimään leikkauksesta toipuvaa kummipoikaani. Hän iloitsi tuliaisistani, vaikka olo oli varmasti kurja. Muistin sen kivun mitä itsellänikin nielurisaleikkauksen jälkeen oli. Ei kiva. Lämpöisiä ajatuksia kummilta sinne!

Nyt odotan J:tä töistä, sillä arvaan, että hänellä on joku yllätys minulle. Jotain herkkua tai lukemista. Niin arvattavaa, mutta niin ihanaa. Suljen silmät ja kuvittelen meidät kotiin iloitsemaan saavutuksestani ja nauttimaan meidän ihanasta kodista. Eli olen onnellinen, mutta edelleen ikävöin.

6 kommenttia:

Möme kirjoitti...

Onnittelut! Erityisen kiva oli tuo tapa, millä koko inssi sujui. Tuo oli tosi hyvin sanottu, että 70 % riittää, sen voisi itsekin yrittää jatkossa muistaa. :)

Iloista iltaa! Olet ansainnut juhlat!

ärri kirjoitti...

Yllättävää, ei arvattavaa... Arvasin sen oikein, että saan jotain, mutta se ei ollutkaan lukemista tai herkkua, vaan valo. Sain siis led-avaimenperävalon, nyt ei kuulema enää koruja ostetakaan. No, tarkistuksen jälkeen olen edelleen saamassa tulevaisuudessakin kaikkea kaunista. Nyt tarvitsen kuulema enemmän valoa...töissä. Se on tyylikäs, mikä tärkeintä. Kiitos rakas!!

ärri kirjoitti...

Yritetään yhdessä muistaa ja toisiamme muistuttaa, että 70% riittää!!

Addie kirjoitti...

Jep! Olkoon se syksyn mottomme. Ymmärrystä itseä kohtaan ja 70-prosenttisia suorituksia, mutta 100-prosenttista läsnäoloa ja kaikki valot päälle, kun ilta pimenee :-) t. Pupu joka tuulettaa taitavan rekkakuskiystävänsä puolesta

kummi kirjoitti...

Sä olet niin mainio, greyn anatomia menee, mutta en voinut olla lukematta tätä...tippa tuli linssiin ihan vaan sun onnesta ja muiden ihmisten huolenpidosta. Kauniita ja rauhallisia unia, älä hurjastele :x

ärri kirjoitti...

Olette ihania! On aina niin vaikea käsittää, että minun lähellä on teidänlaisia ihmisiä. Lähelläni on pieni, mutta erittäin valikoitunut ja rakastettava porukka. Olette minulle tärkeitä!